Matkamme Tarjoukset Äkkilähdöt Kohteessa Asiakaspalvelu Tietoja Nazarista

Näytetään /

topBild.jpg

Ke 14.4.

Nukuimme pitkään ja heräsimme vasta klo 10. Jätimme aamupalan väliin. Eipä tuo haitannut, koska suuntasimme itsemme allas-alueen yhteen monesta snack-baarista. Sieltä saa pikku purtavaa ja naposteltavaa voi hakea milloin vain.

 

dag5_1.jpg

Päivästä tuli tosi kuuma, oli pakko mennä välillä varjoon. Nahka tirisi ja paloi, vaikka suojakerrointa laitettiin vähän väliä. Suomalainen opas pysähtyi altaalla juttelemaan kanssamme kierroksellaan. Eli meitä oli tosiaan vain 8 suomalaista täällä yhteensä. Vaikka onkin matalasesongin aika ja osa palveluista ja aktiviteeteistä ei ole vielä avoinna, niin, ehdottomasti tämä on mielestämme parasta aikaa! Ei ole missään ruuhkaa, palvelu pelaa ja tilaa on valtavasti. Lapset ovat innoissaan jo pelkästä allasalueesta ja liukumäistä. Yasmininkin on tuntunut saavan pikku flunssanpoikasta, mutta uimaan vaan pitää päästä. Allasbaarin esiintymislavalla alkoi taas dag5_2.jpgnapatanssiharjoitukset. Yksi mieskin oli uskaltautunut mukaan ja iloisia ilmeitä riitti. Meidät pyydettiin seuraavaksi Fudis-matsiin. No, pojathan toki lähtivät pelaamaan. Joukkue koostui suomi-ruotsi-turkki sekajoukkueista. Benjaminin joukkue voitti 10-9. Yasmin päätti ostaa napatanssipuvun ja päähineen itselleen. Liekö lähdössä seuraaviin harjoituksiin...

Olipahan kuuma päivä, nyt suihkuun... Illalla laitoimme Paulan tietokoneelta viestiä blogiin kirjoittaneille. Yasmin lähti taas miesten kanssa pelaamaan biljardia.


dag6.jpgTo 15.4.

On Benjaminin syntymäpäivän aamu. Nuorimies täytti 9-vuotta. Benjamin nukkui vielä, ja hän sai herätä onnittelu-lauluun. Yasmin mittasi, josko Bensku olisi vaikka pidentynyt yön aikana :) Ainakin kuulema 5 cm. Menimme suoraan altaille ja
hakemaan naposteltavaa snack-baarista. Päätimme käyttää pojan parturissa ennen lounasta. Hintakin oli ihan sopiva 9 euroa ja tippeineen 10 €. Benjamin ei hiustenleikkuusta oikein välitä, ja päätti mököttää seuraavan tunnin. Yksi tarjoilijoista huomasi tilanteen ja toi lapsille lautasella kirsikoita ja juomat. Lähdimme pukeutumaan ja valmistauduimme lounaalle, jossa meillä oli pöytä katettuna kauniisti ulkoterassille. Matkatoimistomme Nazar muisti meiltä vielä ihanalla suklaakakulla. dag6_1.jpgKakku tuotiin kynttilöineen ja sädetikkuineen ja laulun säestyksellä pöytäämme. Tarjoilijat leikkasivat valtavat palat meille jokaiselle! Paula ja Aarokin olivat tietenkin paikalla.Kilauttelimme shamppanjat ja Benjamin sai mieluisan lahjan toimittajiltamme. Viereisessä pöydässä istui saksalaisia ja heille tarjosimme myös kakkua. He tulivat onnittelemaan Benjaminia ja kiittämään kakusta.

Teimme pienen haastattelun Paulan kanssa ja kiiruhdimme vielä aurinkoon hetkeksi. Pojalla oli jo kiire altaalle kokeilemaan syntymäpäiväksi saamiaan snorklausvehkeitään.

dag1_2.jpg

Välillä lapset kävivät lämmittelemässä pyyhkeen alla, välillä kipaisivat kioskilla jne. Benjamin makasi aurinkotuolilla ja nautiskeli Pringleseitä, yks´kaks kissa hyppäsi syliin ja halusi myös maistiaisia... Miehet lähtivätkin sitten pelaamaan pingistä.Itse lähdin Yasminin kanssa rannalle kävelemään. Ei ollut oikeastaan ristinsielua missään. Kiva näin. Pian olisi taas illallisen aika...ei millään jaksaisi syödä koko aikaa! Joten päätimme lähteä porukalla Siden kylään. Menimme hotellin tienvarteen ja paikallinen dag7_3.jpgDolmus-bussihan tuli melkein heti. Sideen on 6 km matkaa ja hinta oli euron per pää. Kivoja, kapeita kujia oli kiva kulljeskella ja ihailla näyteikkuinoita. Toki kävimme parit vaateosotoksetkin tekemässä ja kometiikka-putiikin löydettyämme, me naiset jumiuduimme sinne. Hinnat olivat kohdallaan. Löysimme merenrannalta ihanan kattoterassiravintolan, josta oli tosi kauniit maisemat merelle. Lapset tilasivat pizzaa ja me tietenkin kebabia. Se ei ollutkaan mikään tavallinen kebab-annos, mitä odotimme saavamme. Ruoka tuli saviruukussa, joka oli muhinut uunissa. Tarjoilija rikkoi ruukun ja saimme annoksemme. Ihmettelen, miten sirpaleita ei joutunut lautasellemme... tosin ei tuo annos kyllä kebab-lihaa ollut nähnytkään, jotain muuta lihaa siinä oli ja kanaa. Tosin Turkissa kuulema on monta kymmentä eri laatua näissäkin, joten pääasia oli, että maistui. Takaisin hotelliin tulimme sitten taksilla, hinta oli ainoastaan 10€. Vielä jaksoimme mennä katsomaan illan showta. Täällä on joka ilta eri iltanäytös. Hauskoja olivat nämäkin.
 

pegBanner.jpg