Pomorie, Bulgaria

Festa Via Pontica

Asiakasarvio
3.4/5
Perustuu 134 arvioon
Asiakasarvio
3.4/5
Perustuu 134 arvioon

4 henkeä samassa huoneessa
Lapsihinta 11 vuoteen asti
Edullisin hinta:
Lapsi alkaen:
Lastenkerho
Kansainvälinen
Uima-altaita:
Ranta
100 metriä 
Keskusta
2,5 kilometriä 

Vastaremontoitu, viihtyisä ja lähellä rantaa

Festa Via Pontica on ollut toiminnassa oleva viinitila kauan sitten ja tästä on myöhemmin tehty moderni All Inclusive-hotelli. Vaikka viinitila onkin ollut käytössä kauan sitten, on täällä tehty töitä sen eteen, että saman tunnelman voisi aistia loman aikana. Täällä onkin mahdollisuus myös osallistua viininmaistajaisiin.

Hotelli on remontoitu ja yleisilmettä kohotettu. Tämän lisäksi hotellille valmistui uusi rakennus, jossa on  kahden hengen huoneita. Ravintola on myös saanut uuden ilmeen.

Sijainti on loistava rannan äärellä luonnonkauniilla alueella ja uima-allasalueella, jota ympäröi ihana kasvillisuus.

Hotelli on espanjalaistyylinen, All Inclusive sisältyy hintaan ja asut tilavissa ja raikkaissa huoneissa, joissa on tilaa jopa neljälle hengelle.

Pari minuuttia rannalle

Hotelli sijaitsee ainoastaan parin minuutin kävelyetäisyydellä rannasta, jossa on aurinkotuoleja ja varjoja. Täällä on mukava rentoutua ja nauttia päivästä.

Hotellilla on tunnelmallisia uima-allasalueita, joissa niin aikuiset kuin lapsetkin viihtyvät. Uima-allasalueita ympäröi ihana kasvillisuus, joka luo paikalle viihtyisän tunnelman.

Allaspyyhkeen saa käyttöön panttia vastaan, tai voit vaihtoehtoisesti tuoda oman mukaan kotoasi. Huoneessa olevia pyyhkeitä ei saa viedä hotellihuoneesta rannalle tai altaalle.

Lyhyen kävelymatkan (n. 500 metriä) hotellilta on vesipuisto nimeltään Sunset Aquapark kokonaisella 32 villillä vesiliukumäellä. Täällä on leikkialue ja muuta hauskuutta lapsille, sekä paljon nurmikkoa, jossa voi ottaa aurinkoa ja rentoutua. Tämä vesipuisto ei ole hotellin omistuksessa, ja tänne tulee maksaa sisäänpääsymaksu. Vesipuisto avataan 25.5.2018.

Lisämaksua vastaan

Aurinkotuolien ja varjojen vuokra rannalla.

Viininmaistajaiset sisältyvät hintaan!

Hotellilla on useita ravintoloita ja baareja, joita voi kokeilla loman aikana.

Pääateriat tarjoillaan buffetravintolassa ja täältä löydät niin tuoreita vihanneksia kuin hedelmiäkin, jälkiruokia sekä eri pisteitä, joissa aterioita valmistetaan silmiesi edessä. Jopa kolmena iltana viikossa järjestetään eri teemoja illallisen yhteydessä.

Viinibaarissa tulee ehdottomasti vierailla, ja täällä voi nauttia viinimaistajaisista hyvän juusto- ja hedelmälautasen kanssa. Täältä voi myös ostaa mukaan alueen tunnettuja viinejä – täydellinen tuliainen kotiin vietäväksi!

Päivän aikana tarjotaan niin juomia kuin yksinkertaisempia ruokia allasbaarissa, sekä välipalabaarissa allasalueella. Vastaanotossa voi iltapäivisin nauttia kupillisen kahvia kakun tai keksin kera. Mikäli haluat smoothien tai tuoretta mehua, saa näitä hotellin mehubaarista.

Loman aikana voit vierailla teemaravintola The Garden BBQ Restaurantissa kerran lisämaksutta tilan salliessa. Täällä tarjoillaan illallinen perinteisesti bulgarialaiseen tyyliin. Varaathan pöydän etukäteen. 

Lisämaksua vastaan

Tuontijuomat ja juomat pulloissa.

Kansainvälinen lastenklubi

Kansainvälisessä lastenklubissa ollaan valmiita viihdyttämään perheen pienimpiä ja järjestämään paljon hauskoja aktiviteetteja niin sisä- kuin ulkotiloissa.

Täällä järjestetään myös minidisco tiettyinä iltoina viikossa, missä lapset pääsevät tanssimaan uusien ystäviensä kanssa. Hotellialueella on tämän lisäksi leikkipaikka lapsille.

Useita mahdollisuuksia aktiiviseen lomaan

Hotellilla järjestetään päiväsaikaan muun muassa tanssitunteja, aerobiciä ja vesijumppaa. Iltaisin voi taas nauttia esityksistä, jotka ovat suunnattu koko perheelle.

Hotellilla on kuntosali kuntoilua varten, ja täällä on myös muita aktiviteetteja kuten biljardia, lentopalloa ja shakkia.

Mikäli haluat hemmotella itseäsi, voi hotellilla käydä kampaajalla. Ehkä haluat uuden kampauksen tai nauttia pelkästään pesusta ja föönaamisesta ennen illallista?

Lisämaksua vastaan

Biljardi ja kampaajalla käynti.

Tilavia huoneita

Festa Via Ponticassa on tehty suuri remontti sekä laajennus talven 2017-18 aikana, ja hotellille rakennettiin uusi rakennus kahden hengen huoneilla. Kaikki huoneet ovat varustettu mukavuuksilla, kuten televisiolla, keskusilmastoinnilla, tallelokerolla, maksuttomalla wifillä, kokolattiamatolla ja aamutakilla sekä tossuilla aikuisille. Kaikissa kahden hengen huoneissa sekä Deluxe-huoneissa ja useimmissa perhehuoneista on joko parveke tai terassi. Kahden hengen huoneissa on suihkukaappi ja Deluxe-huoneissa sekä perhehuoneissa on joko kylpyamme tai suihkukaappi. Minibaari täytettynä sisältyy hintaan saavuttaessa, tämän jälkeen uudelleen täyttäminen on lisämaksua vastaan.

Lisämaksua vastaan

Tallelokero, minibaarin sisältö ensimmäisen täytön jälkeen.

Kahden hengen huone, 2-4 hengelle

Kahden hengen huoneet ovat tilavia ja kooltaan noin 25 m². Huoneessa on kaksi kunnollista sänkypaikkaa sekä vuodesohva, joka on kooltaan 120x180 cm. Kaikissa huoneissa on parveke ja kylpyhuone suihkukaapilla. Huoneessa tulee majoittua vähintään kaksi täysihintaista, enimmillään huoneessa voi asua kolme aikuista sekä yksi lapsi. Mahdollisuus on yhteen lapsihintaan. Tämän huoneen voi varata yhdelle hengelle lisämaksua vastaan. Huoneet voivat sijaita joko uudessa tai vanhassa rakennuksessa, eikä tätä voi päättää huonetta varatessa. Tämän johdosta huoneet voivat vaihdella kooltaan, sisustukseltaan ja väritykseltään.

Kahden hengen huone Deluxe, 2-4 hengelle

Deluxe-huoneet ovat noin 35 m², ja näissä on yhdistetty makuu- ja olohuone kahdella kunnollisella sänkypaikalla, vuodesohvalla, pienellä pöydällä ja nojatuoleilla. Kylpyhuoneessa on joko kylpyamme tai suihkukaappi. Kaikissa huoneissa on parveke. Huone vaatii vähintään kaksi täysihintaista, enimmillään täällä voi asua kolme aikuista sekä yksi lapsi. Mahdollisuus on yhteen lapsihintaan.

Perhesviitti, 2-4 hengelle

Perhesviitit ovat kooltaan noin 45 m², ja näissä on kaksi erillistä huonetta, joiden välissä on ovi. Yksi huoneista on makuuhuone kahdella kunnollisessa sänkypaikalla ja toinen on olohuone vuodesohvalla. Perhesviiteissä on joko parveke tai terassi, ja kylpyhuoneessa on suihkukaappi tai kylpyamme. Huone vaatii vähintään kaksi täysihintaista, enimmillään täällä voi asua kolme aikuista sekä yksi lapsi. Mahdollisuus on yhteen lapsihintaan. 

Rentoudu ja nauti

Hotellilla on hieno wellness-keskus, joka sopii täydellisesti tauon ottamiseen aurinkotuolilta. Täällä voi nauttia esimerkiksi hieronnasta, manikyyristä tai pedikyyristä. Voit myös käydä turkkilaisessa kylvyssä, saunoa tai vain istua ja nauttia hetkestä.

Lisämaksua vastaan

Hoidot wellness-keskuksessa, turkkilainen kylpy ja sauna.

Pomorie

Pomorie on pienempi alue, joka sijaitsee pienellä niemellä. Tämän yhdellä puolella on meri ja toisella Pomorie-järvi. Tässä tunnelmallisessa pikkukeskustassa on muutamia ravintoloita, kahviloita ja pieni ostoskatu.

Alueella on useita viinialueita viinitiloilla, joissa valmistetaan hyviä viinejä. Mikäli olet kiinnostunut kulttuurista ja historiasta, suosittelemme vierailemaan joissain hyvin säilyneissä kirkoissa 1700- ja 1800-luvulta.

Pomorie on mukava sekoitus rantoja, luontoa ja kulttuuria.

Korkea- ja matalasesonki

Jos matkustat matalasesongin aikana, eli ennen korkeasesonkia tai sen jälkeen, saattavat matkakohteen tietyt ravintolat, baarit ja liikkeet sulkea ovensa tavallista aikaisemmin tai olla kokonaan suljettuna. Monet hotelleista lämmitetään aurinkoenergialla, ja tästä syystä saattaa lämmityksessä ja lämpimän veden jakelussa olla pidempiä tai lyhyempiä taukoja.

Matalasesonkina saatetaan hotelli sulkea aiottua aikaisemmin, jolloin joudumme lyhyellä varoitusajalla ilmoittamaan asiakkaillemme hotellin vaihdosta. Matalasesonkina saattavat jotkin aktiviteetit ja palvelut olla poissa käytöstä. Tällaisia ovat mm. hotellien ravintolat, baarit ja altaat, mutta koskevat myös iltaohjelmia ja lasten aktiviteetteja. All Inclusive-palvelua, kuten seisovien pöytien tarjontaa saatetaan rajoittaa vastaamaan vieraiden lukumäärää.

Korkeasesongin aikana, (15. kesäkuuta – 1. syyskuuta), on liikettä ja toimintaa runsaasti, ja jonkin asteisia meluhaittoja, jonottamista ja odotusaikojen venymisiä saattaa esiintyä. Baareista ja ravintoloista saattaa kuulua musiikkia. Sekä korkea- että matalasesongin aikana saattaa esiintyä sähkökatkoksia, sekä puutetta vedestä.

Itsestäänselvä valinta on upea perheloma niin pienille kuin isoille

alk.