Sunny Beach, Bulgaria

Imperial Resort

Liian vähän asiakasarvioita
arvion näyttämiseksi
Liian vähän asiakasarvioita
arvion näyttämiseksi

6 henkeä samassa huoneessa
Lapsihinta 11 vuoteen asti
Edullisin hinta:
Lapsi alkaen:
Lastenkerho
Kansainvälinen
Uima-altaita:
Ranta
50 m 
Keskusta
Noin 800 m Nessebariin, n. 3 km Sunny Beachille 

Perhehotelli useilla aktiviteeteilla

Imperial Resort on pesunkestävä perhehotelli, jossa on runsaasti aktiviteetteja. Täällä voi muun muassa täyttää päivät eri urheilulajeilla, viettämällä aikaa lastenklubissa ja rentoutumalla wellness-keskuksessa. Sijainti ei oikein voi olla tätä parempi ja täällä asutkin Sunny Beachin vieressä, jonka hiekka on hienoa ja historialliseen Nessebarin kylään pääsee kävellen.

Täällä on kahden ulkotiloissa sijaitsevan uima-altaan ja lapsialtaan lisäksi myös yksi sisäallas. All Inclusive-tarjonnan ansiosta on täällä pari baaria ja ravintolaa, joiden väliltä valita. Näissä tarjoillaan maittavaa ruokaa, virkistäviä juomia ja hyviä välipaloja. Hotellin huoneet ja huoneistot ovat raikkaita ja moderneja, lisäksi tilaa on jopa kuudelle hengelle.

Bulgarian aurinkoisimman rannan parhaalla paikalla

Imperial Resortissa asut heti hienohiekkaisen Sunny Beachin vieressä, missä siniset aallot houkuttelevat mereen virkistäytymään. Rantabaari on lisämaksua vastaan; tullessasi hotellille, voit ostaa rantapaketin, johon kuuluu kaksi aurinkotuolia ja varjo, jonka lisäksi tällä paketilla pääset nauttimaan rantabaarin antimista.

Hotellialueella on kaksi uima-allasta ja erillinen lastenallas. Täällä on esillä runsaasti aurinkotuoleja ja varjoja, joista voi vapaasti valita. Hotellilla on myös lämmitetty sisäuima-allas, joka on auki keskellä päivää.

Allaspyyhkeitä voi lainata hotellilta panttia vastaan.

Lisämaksua vastaan

Rantapaketti, johon kuuluu aurinkotuolit, varjo ja rantabaarin käyttö.

Monta ravintolaa, joiden väliltä valita

All Inclusive kuuluu hintaan ja täällä onkin useita ravintoloita ja baareja mistä valita. Itse All Inclusive-tarjontaan kuuluvat hotellin kahden pääravintolan antimet, missä tarjoillaan pääateriat seisovana pöytänä. Inspiraatiota on saatu Välimereltä, Italiasta ja kansainvälisistä ruoista sekoittaen paikallisia erikoisuuksia. Kahtena iltana viikossa täällä on erikoisteema, joka on joko bulgarialainen tai italialainen.

Myös kaksi baaria ja yksi snack-ravintola kuuluvat All Inclusive-pakettiin. Nämä ovat avoinna osan päivästä ja illasta. Tarjolla on paikallisia juomia alkoholilla tai ilman sekä välipalaa, kuten pizzaa, kebabia, voileipiä ja ranskalaisia, jäätelöä ja iltapäiväkakkuja unohtamatta.

Hotellilla on yksi teemaravintola, jossa tarjoillaan grilli- ja kansainvälisiä ruokia. Tämä on lisämaksua vastaan ja pöytä tulee varata etukäteen. 

Ravintola John Smith on avoinna koko päivän ja illan ja täällä on puolestaan tarjolla kansainvälisiä aterioita. Hotellilla on lisäksi Sport-baari, jossa on paikallisia ja kansainvälisiä juomia sekä välipaloja. Tämän lisäksi löytyy täältä myös Garden-baari, jossa on tarjolla jäätelöä, cocktaileja, kansainvälisiä juomia ja snacksejä. Kaikki nämä ovat lisämaksua vastaan.

Tullessasi hotellille, voit ostaa rantapaketin, johon kuuluu kaksi aurinkotuolia, varjo ja mahdollisuus nauttia rantabaarin antimista.

Lisämaksua vastaan

Teemaravintola, John Smith, Sport bar, Garden bar, rantapaketti, kansainväliset juomamerkit, ruoka ja juoma kello 00.00 jälkeen.

Rentoutumista ja aktiviteetteja koko perheelle

Asuessasi Imperial Resortissa, päätät sinä ja perheesi itse millä tahdilla lomailette. Täällä on nimittäin runsaasti aktiviteetteja ja eri rentoutumismahdollisuuksia. Mikäli haluaa lomalleen rentoutumista, on täällä sitä varten wellness-keskus niin turkkilaisella saunalla, kuin porealtaalla ja tavallisella saunalla, joissa voi käydä lisämaksua vastaan. Täällä on myös kuntosali. Wellness-keskuksessa on saatavilla erilaisia hierontoja ja muita kauneushoitoja lisämaksua vastaan.

Jos lomalleen haluaa enemmän vauhtia, on täällä ohjelmaa päivisin ja iltaisin toukokuusta syyskuuhun niin aikuisille kuin lapsille. Hotellilla voi myös pelata pöytätennistä, minigolfia, tikanheittoa ja biljardia. Moniurheiluradalla on muun muassa minijalkapallomahdollisuus.

3-12-vuotiaille lapsille on tarjolla kansainvälinen miniklubi, jossa leikitään ja järjestetään eri aktiviteetteja, kuten minidiscoja sekä liikuntaa. Klubi on auki kuutena päivänä viikossa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana, jonka lisäksi täällä on iso ja hieno leikkipaikka lasten iloksi. Täältä löydät myös nuorisoklubin 12-17 -vuotiaille nuorille.

Lisämaksuton wifi on käytössä aulassa, altaalla ja huoneissa.

Imperial Resort on Sunny Beachin eteläisessä osassa, joka sijaitsee hieman sivussa rauhallisemmalla alueella. Täältä on jonkin verran matkaa sykkivään kaupungin keskustaan, mutta vain 10 minuutin kävelymatka tunnelmalliseen antiikin kylään, Nessebariin. Nessebar on mukana Unescon maailmanperintölistalla, ja vanhimmat osat sijaitsevat pienellä niemellä.  Viehättävien talojen välissä on nupulakivisiä kujia, ja vanhassa kaupungin keskustassa on runsas määrä kahviloita ja ravintoloita. Mantereella sijaitsee Nessebarin uusi osa, jossa on pikkukaupungin tunnelmaa.

Lisämaksua vastaan

Käynnit ja hoidot wellness-keskuksessa, minigolf, biljardi.

Valoisia remontoituja huoneita ja huoneistoja jopa kuudelle hengelle

Imperial Resortissa asut valoisissa ja moderneissa huoneissa sekä huoneistoissa, mitkä ovat jaettu päärakennukseen ja sivurakennukseen. Kaikki huoneet remontoitiin vuonna 2016 ja näissä on käytössä ilmainen wifi, parveke tai terassi, tallelokero ja joko yksittäinen tai keskusohjattu ilmastointi sekä tv ja puhelin. Minibaarin saa pyynnöstä, mutta tämä on lisämaksua vastaan. Kylpyhuoneessa on suihkukaappi ja hiustenkuivaaja. Eri huonetyypeissä on eri lattiamateriaaleja, joka kerrotaan erikseen huoneselostuksessa. Lisävuoteina käytetään joko vuodesohvaa, jotka ovat kooltaan 190x155 cm tai kunnollista yhden hengen vuodetta. 

Ota huomioon että hissi on ainoastaan saatavilla päärakennuksessa

Lisämaksua vastaan

Minibaarin sisältö, puhelin.

Kahden hengen huone, 2-3 hengelle

Kahden hengen huoneet ovat kooltaan noin 25-30 m². Näissä on kaksi kunnollista sänkypaikkaa ja suurimmassa osassa on kokolattiamatto lukuun ottamatta muutamia, joissa on laminaattilattia. Huoneessa tulee olla vähintään kaksi täysihintaista, täällä voi enimmillään asua kolme henkilöä ja yhdelle lapselle on mahdollisuus saada lapsihinta. Huoneen voi varata joko mannernäköalalla, jotka ovat sivurakennuksessa. Näissä on vuodesohva kooltaan 190x155 cm, pieni parveke ja näköala altaalle tai kadulle. Voit vaihtoehtoisesti varata huoneen myös puutarhanäköalalla. Nämä huoneet ovat hieman tilavempia moderneilla huonekalulla ja yhdellä ylimääräisellä kunnollisella sänkypaikalla. Hotellilla on näiden lisäks myös huoneita merinäköalalla, jolloin saat ihanan näköalan rannalle ja Mustalle merelle. Nämä huoneet ovat myös hieman tilavempia moderneilla huonekalulla ja yhdellä ylimääräisellä kunnollisella sänkypaikalla. Kaksi viimeksi mainittua ovat päärakennuksessa ja ovat lisämaksua vastaan. Mannernäköalan huoneen voi varata myös yhdelle hengelle lisämaksua vastaan.

Yhden huoneen huoneisto, 3-4 hengelle

Yhden huoneen huoneistot sijaitsevat päärakennuksessa ja ovat kooltaan noin 35 m². Näissä on kaksi kunnollista sänkypaikkaa ja kokolattiamatto. Huoneistossa tulee asua vähintään kaksi täysihintaista sekä yksi lapsi. Enimmillään täällä voi asua kolme aikuista. Mahdollisuus on yhteen lapsihintaan. Yhden huoneen huoneistot sijaitsevat päärakennuksessa ja nämä voidaan varata joko puutarhanäköalalla tai vaihtoehtoisesti lisämaksua vastaan merinäköalalla.

Kahden huoneen huoneisto, 3-4 hengelle

Nämä huoneistot sijaitsevat päärakennuksessa ja ovat kooltaan noin 40 m². Näissä on joko kokolattiamatto tai laminaattialattia. Huoneisto koostuu kahdesta huoneesta ja kahdesta kylpyhuoneesta ja kunnollisia sänkypaikkoja on kaksi. Täällä tulee majoittua vähintään kolme täysihintaista, mutta enimmillään huoneistossa voi asua neljä aikuista. Yhdellä lapsella on mahdollisuus saada lapsihinta.

Perhesviitti, 4-6 hengelle

Perhesviitti koostuu kahdesta huoneesta ja kylpyhuoneesta ja on kooltaan noin 45 m². Huoneissa on laattalattia. Sviitit sijaitsevat sivurakennuksessa ja näissä on neljä kunnollista sänkypaikkaa. Täällä tulee asua vähintään neljä täysihintaista ja enimmillään täällä voi asua neljä aikuista sekä kaksi lasta. Mahdollisuus on kahteen lapsihintaan.

Korkea- ja matalasesonki

Jos matkustat matalasesongin aikana, eli ennen korkeasesonkia tai sen jälkeen, saattavat matkakohteen tietyt ravintolat, baarit ja liikkeet sulkea ovensa tavallista aikaisemmin tai olla kokonaan suljettuna. Monet hotelleista lämmitetään aurinkoenergialla, ja tästä syystä saattaa lämmityksessä ja lämpimän veden jakelussa olla pidempiä tai lyhyempiä taukoja.

Matalasesonkina saatetaan hotelli sulkea aiottua aikaisemmin, jolloin joudumme lyhyellä varoitusajalla ilmoittamaan asiakkaillemme hotellin vaihdosta. Matalasesonkina saattavat jotkin aktiviteetit ja palvelut olla poissa käytöstä. Tällaisia ovat mm. hotellien ravintolat, baarit ja altaat, mutta koskevat myös iltaohjelmia ja lasten aktiviteetteja. All Inclusive-palvelua, kuten seisovien pöytien tarjontaa saatetaan rajoittaa vastaamaan vieraiden lukumäärää.

Korkeasesongin aikana, (15. kesäkuuta – 1. syyskuuta), on liikettä ja toimintaa runsaasti, ja jonkin asteisia meluhaittoja, jonottamista ja odotusaikojen venymisiä saattaa esiintyä. Baareista ja ravintoloista saattaa kuulua musiikkia. Sekä korkea- että matalasesongin aikana saattaa esiintyä sähkökatkoksia, sekä puutetta vedestä.

Itsestäänselvä valinta on upea perheloma niin pienille kuin isoille

alk.