Siirry sisältöön

Löydä oma äänesi – laulun riemua Rodoksella

Kaipaatko aurinkoa, laulamista ja hyvää seuraa? Haluatko löytää ja vahvistaa omaa ainutlaatuista ääntäsi rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä?

Löydä oma äänesi -lauluretriitti vie sinut toukokuussa Rodoksen lämpöön, missä laulaminen, yhdessäolo, liike ja lomatunnelma kulkevat käsi kädessä.

Retriitin aikana pysähdymme oman äänemme äärelle ja tutkimme, millainen juuri sinun ainutlaatuinen äänesi ja tapasi ilmaista itseäsi on. Harjoittelemme laulamista monipuolisesti ja etsimme keinoja vahvistaa omaa ääntä sekä luottamusta siihen.

Tutustumme myös siihen, miten mieli, keho ja tunteet vaikuttavat ääneen ja esiintymiseen. Pohdimme omia vahvuuksiamme ja sitä, mikä meitä saattaa pidätellä. Saat työkaluja myös jännittämisen hallintaan, esiintymisvarmuuteen ja vapautuneempaan ilmaisuun.

Jokaisella on oma äänensä, persoonansa ja tapansa olla esillä. Retriitillä saat turvallisessa seurassa tutkia ja vahvistaa juuri niitä. Päiviin kuuluu laulamisen lisäksi rentoa musiikkiliikuntaa, yhteistä tekemistä. Ohjelmassa on sopivasti ohjattua toimintaa ja omaa aikaa, jotta lomasta jää aikaa myös auringolle, uimiselle ja Rodoksen kauniista maisemista nauttimiselle.

Retriitti sopii sinulle, joka rakastat laulamista ja haluat kehittyä, mutta myös sinulle, joka kaipaat rohkeutta käyttää ääntäsi ja ilmaista itseäsi vapaammin. Mukaan voit tulla juuri sellaisena kuin olet – aikaisemmasta laulutaustasta riippumatta.

Retriitin ohjaajana toimii Jaana Lundberg

Jaana on musiikin ja kulttuurialan ammattilainen, laulaja ja muusikko. Hänellä on pitkä kokemus laulamisesta ja esiintymisestä sekä musiikin parissa työskentelystä. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa kulttuurisen musiikintutkimuksen parissa. Jaanalle laulamisessa tärkeää on oman äänen löytäminen, ilmaisu ja laulamisen ilo. Hänen ohjauksessaan ei tarvitse jännittää vaan voit olla oma itsesi.

Tule löytämään oma äänesi ja nauttimaan laulamisesta Rodoksen auringon alla!

Lauluretriitti Blue Sea Holiday Villagessa Rodoksella

Lisää tietoa matkasta:

Mistä: Helsinki
Mihin: Blue Sea Holiday Village, Rodos
Milloin: 02.05. - 09.5.2027
Kesto: 1 viikko

Kaikki tämä sisältyy hintaan:

  • Suorat lennot Helsinki-Rodos-Helsinki
  • Lentokenttäkuljetus
  • Viikon majoitus Blue Sea Holiday Villagessa
  • All Inclusive
  • Laulua ja liikuntaa Jaana Lundbergin johdolla
  • Nazarin matkaopaspalvelut

Hinta: 1299 €/henkilö aamiaisella jaetussa kahden hengen huoneessa

Lisäpavelut

Korota huonetyyppiäsi:

1379 € /henkilö jaetussa kahden hengen huone Large huonetyypissä.
1549 € /henkilö yhden hengen huoneessa.

Lisävalinnat matkalle:

  • Ruumaan menevät matkatavarat (25 € /laukku)
  • Ateria lennolla (24 € /henkilö sis. meno-paluu)
  • Peruutusvakuutus
  • Matkavakuutus
  • Retket
  • Hoidot hotellin spassa

Varaa tänään, varmista paikkasi!

Täytä alla oleva varauslomake tai soita meille numeroon 09 427 22760. 

Ilmoita treenimatkan nimi varausta varten.

Täytä varauslomake

Matkaehdot

Erityisehdot treenimatkoille yleisten matkaehtojen lisäksi:

  • Treenit voivat muuttua paikan päällä.
  • Ulkona järjestettävä treeni voidaan peruuttaa tai muuttaa huonon sään vuoksi.
  • Nazar ei vastaa matkustajista treenien aikana. Treeni tapahtuu omalla vastuulla. Nazar ei vastaa mahdollisista loukkaantumisista tai vaatteiden, kenkien tai muiden vastaavien vaurioitumisesta. On tärkeää, että matkustajilla on kattava matkavakuutus, joka kattaa mahdolliset loukkaantumiset. Jos haluat ostaa Allianzin matkavakuutuksen Nazarin kautta, muistathan merkitä sen tähän lomakkeeseen. Lue lisää täältä.
  • Matkustajan vastuulla on tarkistaa lääkärin kanssa ennen matkaa, että voi asettaa itsensä alttiiksi fyysisille aktiviteeteille.
  • Mikäli minimimäärä osallistujia (15 osallistujaa, mikäli muuta ei ole mainittu sopimuksessa ryhmänjohtajan kanssa) ei tule täyteen viimeistään 35 päivää ennen matkaa, on Nazarilla oikeus perua matka.
Saa tarjoukset ensimmäisenä!
Tilaa Nazarin uutiskirje ja saat tarjouksemme ensimmäisten joukossa!
* Pakollinen kenttä

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.