Pakkaa matkalaukkusi ja virittäydy lomatunnelmaan - me päätämme matkakohteesi. Tarjoamme sinulle matkakohteen säännösten mukaisen 3 tähden All Inclusive -hotellin hieman tavallista edullisempaan hintaan.
Sinun pitää vain ottaa huomioon se, että majoitut todennäköisesti 3 tähden hotellissa, joka ei ole mukana tavallisessa ohjelmassamme. Hotelli, jonne päädyt, on yleensä oman kategoriansa edullisimpia.
Sinä päätät millon ja mihin haluat lentää ja me päätämme määränpään.
Jos matkustat matalasesongin aikana, eli ennen korkeasesonkia tai sen jälkeen, saattavat matkakohteen tietyt ravintolat, baarit ja liikkeet sulkea ovensa tavallista aikaisemmin tai olla kokonaan suljettuna. Monet hotelleista lämmitetään aurinkoenergialla, ja tästä syystä saattaa lämmityksessä ja lämpimän veden jakelussa olla pidempiä tai lyhyempiä taukoja.
Matalasesonkina saatetaan hotelli sulkea aiottua aikaisemmin, jolloin joudumme lyhyellä varoitusajalla ilmoittamaan asiakkaillemme hotellin vaihdosta. Matalasesonkina saattavat jotkin aktiviteetit ja palvelut olla poissa käytöstä. Tällaisia ovat mm. hotellien ravintolat, baarit ja altaat, mutta koskevat myös iltaohjelmia ja lasten aktiviteetteja. All Inclusive-palvelua, kuten seisovien pöytien tarjontaa saatetaan rajoittaa vastaamaan vieraiden lukumäärää.
Korkeasesongin aikana, (1. kesäkuuta – 30. syyskuuta), on liikettä ja toimintaa runsaasti, ja jonkin asteisia meluhaittoja, jonottamista ja odotusaikojen venymisiä saattaa esiintyä. Baareista ja ravintoloista saattaa kuulua musiikkia. Sekä korkea- että matalasesongin aikana saattaa esiintyä katkoksia sekä sähkön että veden jakelussa.
Kreikassa on peritty vuodesta 2018 alkaen turistiveroa hotelliyöpymisistä. Veron suuruus vaihtelee paikallisen luokituksen ja matkan pituuden mukaan ja vero maksetaan suoraan hotellille sisäänkirjautumisen yhteydessä. Huomioithan, että Nazarin hotelliluokitus saattaa poiketa virallisesta luokituksesta, jonka mukaan vero määräytyy.
1-2 tähteä: 0,50 euroa/huone tai huoneisto/yö
3 tähteä: 1,50 euroa/huone tai huoneisto/yö
4 tähteä: 3,00 euroa/huone tai huoneisto/yö
5 tähteä: 4,00 euroa/huone tai huoneisto/yö
Muutoksia, joihin emme kykene vaikuttamaan, saattaa esiintyä.
Hotelleissamme noudatetaan aina viranomaisten määräyksiä, ja käynnistänne pyritäänkin näin tekemään mahdollisimman mukava ja turvallinen.
Jotta tartunnat saataisiin minimoitua, on hotelleilla lisätty siivous- ja hygieniarutiineja. Tekstissä kuvattuja konsepteja saatetaan joutua muuttamaan, mikäli tartuntoja koskien tulee uusia direktiivejä. Tämä voi esimerkiksi olla vähäisemmät aktiviteetit tai suljetut tilat, ja kyseisiä muutoksia saatetaan tehdä lyhyellä varoitusajalla(hotelleissa sisäuima-altaaseen, kuntosalille sekä diskoihin/yökerhoihin pääsyä on rajoitettu tai sitä ei ole laisinkaan ja iltaohjelmaa on rajoitetusti)
Ruoan ja juoman tarjoilu saattaa myös tapahtua erilailla ja näin vaikuttaa lomaan.
Paikallisten säännösten vuoksi koskien huoneen siivousta, monissa hotelleissa huoneesta uloskirjautuminen on aiemmin (klo 11), ja huoneeseen sisäänkirjautuminen myöhemmin (klo 15) kuin normaalisti.
Mikäli suurempia muutoksia tehdään hotellin tarjontaan, tullaan tieto tästä antamaan vieraille mahdollisimman pian, kun asia on hotellilta meille vahvistettu. Huomioithan, että muutoksia voidaan tehdä lyhyellä varoitusajalla ilman, että näistä aina annetaan Nazarille kaikkea tietoa etukäteen.